Klassinen musiikki
Показать связи →Klassisen musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa voi opiskella länsimaisen musiikin akustisten soitinten soittoa ja klassista yksinlaulua
Издатель: City of Rovaniemi · Муниципалитет
Язык описания: Финский
Охват: Выбранные муниципалитеты, регионы или округа благополучия
Об услуге
Описание
Klassisen musiikin opinnoissa opiskellaan akustisia soittimia tai laulua. Opinnoissa keskeistä on oman instrumentin hallinnan oppiminen. Opintojen lähtökohta on länsimaisen taidemusiikin perinteissä ja tyyleissä aina 1500-luvulta 2000-luvulle. Nykyisin taidemusiikin säveltäjät käyttävät työssään kaikenlaisia musiikinlajeja, kuten rytmimusiikkia, kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia. Opinnot sisältävät monipuolisesti klassista musiikkia eri aikakausilta, ja lisäksi myös esimerkiksi elokuva- ja viihdemusiikkia. Harmoniasoittimilla, kuten pianolla, harmonikalla ja kitaralla opintoihin kuuluu myös vapaata säestystä eli sointumerkeistä soittamista. Opettaja ja oppilas yhdessä suunnittelevat opiskeltavan ohjelmiston monipuoliseksi ja kiinnostavaksi. Opintoihin sisältyy myös muun muassa yhteismusisointia, improvisointia ja säveltämistä. Soitonoppimista tukevaa musiikin hahmotusta opiskellaan erillisillä hahmotusaineiden oppitunneilla noin 9-vuotiaasta alkaen.
Klassisen musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa opetetaan seuraavia instrumentteja:
* Jousisoittimet: viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso
* Puupuhaltimet: nokkahuilu, huilu, klarinetti, saksofoni
* Vaskipuhaltimet: trumpetti, käyrätorvi, pasuuna, baritonitorvi, tuuba
* Muut: piano, harmonikka, kitara, klassinen laulu, lyömäsoittimet
Как пользоваться
Musiikin perusopintoihin oppilaat otetaan valintakokeen kautta. Valintakokeisiin ilmoittaudutaan Eepos-oppilaitoshallintaohjelman kautta hakuaikoina. Hakuajat selviävät Eepos-oppilaitoshallintaohjelman etusivulta.
Valintakokeessa tutkimme hakijan rytmi- ja melodiatajua, musiikillista muistia ja motorisia valmiuksia sekä soveltuvuutta eri instrumentteihin. Valintakokeeseen sisältyy laulunäyte. Instrumentin hallinnan taitoa ei edellytetä, mutta halutessaan hakija voi antaa soittonäytteen.
Toisessa Suomen musiikkioppilaitosten liiton jäsenoppilaitoksessa opiskellut oppilas voi jatkaa opintojaan Lapin musiikki- ja tanssiopistossa.
Информация об оплате
Lukukausimaksut löydät Lapin musiikkiopiston verkkosivuilta.
Где и как получить помощь
Eepos: Lapin musiikki- ja tanssiopisto · Электронная услуга
Eepos on verkkopalvelu opintoihin ilmoittautumiseen ja opiskelun etenemisen seurantaan.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Открыть сайт поставщика →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Lappia-talo · Обратиться лично
Lappia-talo on Rovaniemellä sijaitseva arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema teatteri- ja kongressikeskus.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Английский, Финский
Адрес для посещения: Jorma Eton tie 8 A 96100
Адрес для посещения: Jorma Eton tie 8 96100
Адрес для посещения: Jorma Eton tie 8 C 96100
Адрес для посещения: Jorma Eton tie 8 B 96100
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Lapin musiikki- ja tanssiopiston toimisto · TelephoneService
Lapin musiikki- ja tanssiopiston toimistosihteerin puhelinnumero oppilaiden ja huoltajien opintoihin liittyvien asioiden hoitoa varten.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Телефон: 358 163222438 · Normaali puheluhinta, kuten paikallisverkkomaksu, matkapuhelinmaksu tai ulkomaanpuhelumaksu, ilman lisämaksua.
Телефон: 358 503151441 · Normaali puheluhinta, kuten paikallisverkkomaksu, matkapuhelinmaksu tai ulkomaanpuhelumaksu, ilman lisämaksua
Открыть сайт поставщика →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Lapin musiikki- ja tanssiopiston verkkosivut · Сайт
Monipuolisesti tietoa Lapin musiikki- ja tanssiopistosta ja sen toiminnasta.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Открыть сайт поставщика →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Lapin musiikki- ja tanssiopiston rehtori · TelephoneService
Lapin musiikki- ja tanssiopiston rehtorin puhelinnumero
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Телефон: 358 163222490 · Normaali puheluhinta, kuten paikallisverkkomaksu, matkapuhelinmaksu tai ulkomaanpuhelumaksu, ilman lisämaksua.
Телефон: 358 400342144 · Normaali puheluhinta, kuten paikallisverkkomaksu, matkapuhelinmaksu tai ulkomaanpuhelumaksu, ilman lisämaksua.
Открыть сайт поставщика →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Посмотреть услугу на Suomi.fi →