Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Visa kopplingar →Ulkopuoliset toimijat voivat aika-ajoin tarvita työnsä suorittamiseen kunnan yleisiä alueita, johon tarvitaan lupia ja alueen vuokrausta.
Publicerare: Hyrynsalmen kunta · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Ulkopuoliset toimijat voivat aika-ajoin tarvita työnsä suorittamiseen kunnan yleisiä alueita, johon tarvitaan omat käyttöluvat ja myös mahdollisesti vuoraus. Kunnan omistamat yleisalueet viittaavat kunnan omistuksessa ja voimassa olevaan asemakaavaan. Asemakaavan piirissä yleisenä alueena voi olla merkittynä esimerkiksi kadut, puistot tai vastaavat yleiset alueet.
Hyrynsalmen kunnan ylläpitämillä ja hallinnoimilla kaduilla tai alueilla ei voi tehdä töitä ilman lupaa. Työtä kunnan alueella suunnittelevan on ensiksi haettava sijoittamis- ja katutyölupa, joka koskee kunnan katuja tai yleisiä alueita, joita tarvitaan työtehtävän suorittamisen aikana.
Luvan kautta kunta varmistaa, että työn tekijät palauttavat kunnan alueet ja kadut työtä edeltävälle tasolle työn päätyttyä sekä sen avulla varmistutaan myös liikenteen vaihtoehtoisista järjestelyistä työn aikana.
Så använder du tjänsten
Kunnan ulkoilualuepalveluista voi tiedustella yleisalueiden vuokrauksesta tai katu-, sijoittamis- tai tapahtumalupia, joita toiminta yleisillä alueella edellyttää. Lupahakemukset pyydetään lähettämään kunnan ulkoilupalveluihin Hyrynsalmen kunnan kirjaamon kautta joko sähköisesti tai paperisena tulosteena postitettuna.
Lupaa hakevan tahon tulee hyvissä ajoin lähettää lupahakemus kunnan viher- ja ulkoalueista vastaavalle viranomaiselle.
Työhön liittyvien laitteiden tai johtojen sijoittaminen kuuluvat oman sijoittamislupansa puolelle, joka tulee myös hakea ennen työn aloittamista. Vastaavasti kadun puolelle ulottuva työ edellyttää katutyölupaa. Kunnan yleisillä alueilla järjestettävät tapahtumat tarvitset tapahtumaluvan.
Sijoittamislupa haetaan ennen katutyölupaa. Vesi- ja viemäriliittymiin ei tarvita omaa lupaansa kunnalta. Katulupaa haetaan esimerkiksi kaivamistarkoituksessa tai tapahtumien järjestämisessä. Yleisalueella järjestettävä väliaikainen tilaisuus tai yleisötapahtuma edellyttää omaa tapahtumalupaansa.
Var och hur du får hjälp
Ulkoaluepalveluiden verkkosivut · Webbplats
Kunnan ulkoaluepalveluiden verkkosivuilta saat tietoa kunnan yleisistä alueista, ulkoilualueista sekä niihin liittyen karttoja ja muuta palvelutietoa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Kiinteistöhuollon puhelinasiointi · TelephoneService
Kiinteistöhuollon puhelinasioinnista saat tietoa kunnan omistamien kiinteistöjen ja asemakaava-alueen yleisalueiden ja katujen kunnossapidosta.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 447104421 · Charged
Telefon: 358 447104435 · Charged
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Ulkoilualueiden puhelinasiointi · TelephoneService
Ulkoilualueiden puhelinasioinnista saat tietoa ja neuvoa kunnan yleisalueista, niiden vuokrauksesta ja niihin liittyvistä lupa-asioista.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 447104421 · Charged
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Hyrynsalmen kunnantalo · Besök på plats
Kunnantalolta löydät keskitetysti kunnan tuottamat palvelut ja niihin liittyvän hallinnon. Kunnantalo on avoin arkisin yleisölle ja asiakkaille.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Laskutie 1 89400
Hyrynsalmen kunnan verkkosivut →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →