Varhaiskasvatus
Visa kopplingar →Vieremän kunnan varhaiskasvatuspalvelut tuotetaan osana sivistystointa kunnan omana toimintana alle esikouluikäisille lapsille.
Publicerare: Vieremän kunta · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Vieremän kunnassa on päiväkoti Nuppula, johon kuuluu viisi lapsiryhmää. Näistä kolme ryhmää on Härköniemessä, joista yksi on vuorohoitoryhmä. Päiväkotiryhmä Muksula sijaitsee Yrjöläntiellä ja Vekkula Salahmilla Pohjoisen maaseutukoulun yhteydessä. Tarvittaessa perustetaan väliaikaisia päiväkodin lapsiryhmiä käytössä oleviin kunnan kiinteistöihin. Perhepäivähoitotoimintaa ei ole.
Varhaiskasvatusta tarjotaan arkisin, ma-pe klo 7-17. Vuorohoito on varhaiskasvatuspalvelua, joka sijoittuu normaalien aukioloaikojen ulkopuolelle ja viikonloppuihin. Oikeus vuorohoitoon on ainoastaan huoltajien työaikojen tai kokoaikaisen opiskelun perusteella. Vuorohoitoa järjestetään päiväkoti Nuppulassa varhaisaamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin, kun lapsen hoidon tarve johtuu molempien huoltajien samanaikaisesta, (tai yksinhuoltajan) päätoimisesta työssäkäynnistä. Yöhoitoa järjestetään vain pakottavien perhesyiden perusteella.
Päiväkodin ryhmissä lapselle annetaan turvallinen kasvuympäristö, jossa tuetaan lapsen tasapainoista kehitystä ja tervettä itsetuntoa. Yhteistyössä talon aikuisten, lasten ja kotien kesken vahvistetaan lapsen myönteistä asennetta oppimiseen, ympäristön kunnioittamiseen sekä omaan kulttuuriin ja erilaisuuteen. Päiväkodin ryhmissä on myös tukea tarvitsevia lapsia. Lapselle, jolla ei ole varhaiskasvatuspaikkaa, voidaan tarvittaessa järjestää tilapäistä varhaiskasvatuspalvelua päiväkodissa, jos lapsiryhmissä on tilaa.
Vieremän kunnassa vahvuutena on mahdollisuus varhaiskasvatuksen joustaviin järjestelyihin. Pieni yhteisö mahdollistaa lasten ja perheiden yksilöllisen huomioinnin ja tiiviin yhteistyön.
Så använder du tjänsten
Varhaiskasvatukseen hakemisesta ilmoitetaan Vieremän kunnan nettisivuilla. Varhaiskasvatukseen voi hakea sähköisesti tai paperilomakkeella.
Villkor
Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Jos hoidon tarve johtuu huoltajan opiskelusta tai työllistymisestä eikä tarpeen ajankohta ole ollut ennakoitavissa, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea välittömästi, kun tarve selviää. Haku tulee kuitenkin tehdä vähintään kahta viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan.
Varhaiskasvatuksesta peritään asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen sekä Vieremän kunnan sivistyslautakunnan päätösten mukainen maksu. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Avgiftsinformation
Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Var och hur du får hjälp
Päiväkotiryhmä Muksula · Besök på plats
Päiväkotiryhmä Muksula toimii Yrjöläntiellä paritalossa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Yrjöläntie 10 B 7-8 74200
Telefon: 358 405903745 · Charged
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Päiväkoti Nuppula · Besök på plats
Viihtyisässä, Vieremän keskustassa rauhallisella paikalla sijaitsevassa päiväkoti Nuppulassa on kolme lapsiryhmää joista yksi on vuorohoitoryhmä.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Härköniementie 16 74200
Telefon: 358 408610281 · Charged
Telefon: 358 405905048 · Charged
Telefon: 358 400370097 · Charged
Telefon: 358 405906058 · Charged
Telefon: 358 400370099 · Charged
Telefon: 358 400370855 · Charged
Telefon: 358 403560759 · Charged
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Hoidonvarauslomake varhaiskasvatukseen · Blankett
Vieremän varhaiskasvatuksen hoidonvarauslomake on täytettävissä myös sähköisesti.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 405906058 · Charged
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Wilma · E-tjänst
Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Engelska, Finska
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Varhaiskasvatuksen toimisto · Besök på plats
Varhaiskasvatuksen toimisto sijaitsee päiväkoti Nuppulan tiloissa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Härköniementie 16 74200
Telefon: 358 408610281 · Charged
Telefon: 358 405905048 · Charged
Telefon: 358 400370124 · Charged
Varhaiskasvatuksen toimisto Vieremän kunnan kotisivulla →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →