Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Visa kopplingar →Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan koululaisille ennen koulun alkamista ja kouluajan jälkeen järjestettyä toimintaa.
Publicerare: Alavuden kaupunki · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Aamu- ja iltapäivätoiminta vahvistaa lapsen itseluottamusta ja monipuolisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Toiminta valmentaa itsestä huolehtimiseen ja antaa mahdollisuuksia luovaan itsensä toteuttamiseen. Aamu- ja iltapäivätoimintaa kehitetään inkluusion periaatteiden mukaisesti.
Toiminnan suunnittelussa otetaan huomioon sekä yksilölliset että yhteisölliset näkökohdat. Aamu- ja iltapäivätoiminta on ryhmätoimintaa, ja ryhmää ohjaavat säännöt ja arvot ohjaavat osaltaan lapsen sosiaalista kasvua. Tavoitteena on tarjota lapsille heidän tarpeitaan vastaavaa, monipuolista ja virkistävää toimintaa sekä antaa myös mahdollisuus lepoon ja itsekseen olemiseen. Koulupäivän aikana tapahtuneet asiat ja lasten omat kokemukset tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa toiminnassa huomioon.
Toimintaa ohjaavat perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet. Toiminnalla on kuitenkin oma erityisluonteensa, sillä se perustuu vapaaehtoisuuteen ja sijoittuu lasten vapaa-aikaan. Tavoitteena on avoin, rohkaiseva ja kiireetön ilmapiiri.
Lapsen itsenäisyys lisääntyy kasvun myötä vähitellen, mutta lapset tarvitsevat vielä aikuisen turvaa, läsnäoloa ja ohjausta. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa tulee olla riittävä määrä kelpoisuuden omaavia, osaavia ja ammattitaitoisia ohjaajia. Toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa hyödynnetään eri toimijoiden välistä moniammatillista yhteistyötä ja yhteistyötä perheiden kanssa.
Så använder du tjänsten
Varsinainen hakuaika on keväällä, mutta toimintaan voi hakea ympäri vuoden. Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan sähköisesti Wilman kautta. Mikäli Wilman käyttö ei ole mahdollista, voi ottaa suoraan yhteyttä aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattoriin.
Villkor
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä oppilaskohtaisen tuen päätöksen saaneiden tai toiminta-alueittain opiskelevien 3. - 9. vuosiluokkien oppilaille. Koulujen loma-aikoina ja viikonloppuina tarjotaan varahoitoa vain oppilaskohtaisen tuen päätöksen saaneiden tai toiminta-alueittain opiskelevien 3. - 9. vuosiluokkien oppilaille.
Avgiftsinformation
Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta on maksullista toimintaa. Perusopetuslain 48 f § mukaisesti kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Iltapäivätoiminnan kuukausimaksuun sisältyy iltapäivätoiminnan ohjattu ja valvottu toiminta materiaaleineen, vakuutus sekä välipala. Maksu voidaan periä jokaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan.
Var och hur du får hjälp
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori · TelephoneService
Vastaa Alavudella koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 401395314 · Charged
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Oppilaiskohtaisen tuen päätöksen saaneiden tai toiminta-alueittain opiskelevien iltsi, Huili · Besök på plats
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Kirkkotie 10 63300
Telefon: 358 401763876 · Charged
Aamu- ja iltapäivätoiminnan Peda.net -sivusto →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Kirkkomännikön koulun aamu- ja iltapäivätoiminta · Besök på plats
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Koulutie 4 63300
Telefon: 358 445501508 · Charged
Telefon: 358 401763876 · Charged
Aamu- ja iltapäivätoiminnan Peda.net -sivusto →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Länsipuolen koulun iltapäivätoiminta · Besök på plats
Koululaisten iltapäivätoiminta
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Soukanperäntie 53 63360
Telefon: 358 403554859 · Charged
Aamu- ja iltapäivätoiminnan Peda.net -sivusto →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Aseman koulun aamu- ja iltapäivätoiminta, Poiju · Besök på plats
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Markkinatie 5 63400
Telefon: 358 445502723 · Charged
Aamu- ja iltapäivätoiminnan Peda.net -sivusto →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →