Perusopetus
Visa kopplingar →Perusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta, joka tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä.
Publicerare: Ylivieskan kaupunki · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Perusopetuksen tavoitteena on tarjota oppilaille hyvät opiskeluvalmiudet, monipuolinen yleissivistys sekä jatko-opintokelpoisuus.
Ylivieskassa toimii yhdeksän alakoulua, yhtenäiskoulu sekä yläkoulu. Kaikilla alakouluilla järjestetään opetusta 1.–6.luokkalaisille lapsille ja osassa kouluista on myös esiopetusta. Katajan koulussa järjestetään myös luokkamuotoista erityisopetusta luokille 0-9. Yläkoulussa opetetaan 7.–9.-luokkalaisia. Yhtenäiskoulussa opetetaan kaikkia luokkia 0-9. Alakouluissa opiskelee yli 1400 lasta ja yläkoulussa oppilaita on noin 600.
Ylivieskan kaupunki osoittaa jokaiselle uudelle oppilaalle koulupaikan eli niin sanotun lähikoulun. Lähikoulun määräytymiseen vaikuttavat esimerkiksi koulumatkan pituus ja turvallisuus sekä opetusryhmien koko. Koulumatka arvioidaan lapsen virallisesta, väestörekisterin mukaisesta kotiosoitteesta.
Lapselle voi hakea koulunkäyntioikeutta myös muuhun kuin lähikouluun. Koulunkäyntioikeus muuhun kuin osoitettuun lähikouluun voidaan myöntää, mikäli toissijaisen koulun opetusryhmässä on tilaa. Toissijaiseen kouluun ei muodostu oikeutta koulukyytiin. Päätöksen oppilaan ottamisesta muuhun kuin lähikouluun tekee sivistysjohtaja.
Så använder du tjänsten
Lapsi ilmoitetaan perusopetukseen sinä vuonna kun hän täyttää seitsemän (7) vuotta. Tulevat ekaluokkalaiset ilmoitetaan kouluun sähköisesti Wilmassa helmikuussa. Koulutoimisto lähettää koteihin ilmoittautumisohjeet kirjeitse tammi-helmikuun vaihteessa. Tulevien ekaluokkalaisten kouluuntutustumispäivä järjestetään vuosittain toukokuussa.
Mikäli muutatte kesken lukuvuoden Ylivieskaan, lapsi ilmoitetaan kouluun ottamalla yhteyttä koulutoimistoon.
Var och hur du får hjälp
Katajan koulu · Besök på plats
Katajan koululla järjestetään esiopetusta ja perusopetusta 1-6-luokkalaisille sekä pienryhmämuotoista erityisopetusta 0-9-luokkalaisille.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Katajantie 23 84100
Telefon: 358 444294346 · Charged
Katajan koulun kotisivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Raudaskosken koulu · Besök på plats
Raudaskosken koulu on alakoulu Ylivieskan Raudaskylällä. Esiopetusta ja perusopetusta.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Raudaskoskentie 7 84880
Telefon: 358 444294424 · Charged
Raudaskosken koulu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Päivärinnan koulu · Besök på plats
Päivärinnan koulu on Ylivieskan suurin alakoulu ja se sijaitsee Ylivieskan keskustassa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Koulukatu 2 A 84100
Telefon: 358 842941 · Charged
Telefon: 358 444294323 · Charged
Telefon: 358 444294455 · Charged
Päivärinnan koulun kotisivu →
Akustiikan kotisivu →
Musiikkiopiston kotisivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Rahkolan koulu · Besök på plats
Ylivieskan keskustan tuntumassa toimiva alakoulu. Perusopetusta ja pienluokkaopetusta.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Hakalahdenkatu 8 84100
Telefon: 358 444294383 · Charged
Rahkolan koulu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Niemelän koulu · Besök på plats
Niemelän koulu on kyläkoulu Ylivieskan Niemelänkylällä. Niemelän koulussa on noin 90 oppilasta.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Niemelänkyläntie 353 84100
Telefon: 358 444294302 · Charged
Niemelän koulun kotisivut →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →