Vesihuolto haja-asutusalueilla
Visa kopplingar →Haja-asutus alueella vesihuolto ja jätevesihuolto tapahtuvat kiinteistökohtaisesti.
Publicerare: Hyrynsalmen kunta · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Haja-asutus alueella vesihuolto ja jätevesihuolto tapahtuvat kiinteistökohtaisesti. Kiinteistöillä voi olla esimerkiksi oma vesikaivo ja jätevesille oma säiliö. Näiden oikeaoppisesta rakentamisesta, veden laadun arvioinnin ja turvallisuuden sekä jätevesien käsittelyn hyvistä käytännöistä asiakkaat saavat tietoa ja ohjeita kunnan ympäristöpalveluista.
Så använder du tjänsten
Mikäli haja-asutusalueella sijaitseva kiinteistö halutaan liittää kunnan vesi- ja jätevesihuoltoon, tulee kiinteistön omistajan olla yhteydessä Vesi-Megaan.
Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta kunnassa kunnan hyväksymillä toiminta-alueilla. Harkinnan mukaan vesilaitos voi myös tehdä kytkentöjä tapauskohtaisesti toimialueen ulkopuolella sijaitseviin kiinteistöihin.
Villkor
Uuden 2017 alussa tulleen hajavesiasetuksen mukaan jokaisen kunnan viemäriverkoston ulkopuolisen asuinkäytössä pohjavesialueella tai alle 100 metrin päässä rannasta olevan asuinkiinteistön tulee täyttää ympäristösuojelumääräykset 30.9.2019 mennessä.
Pohjavesialueella tämä tarkoittaa sitä, että talous- ja jätevesien imeytyminen maaperään on kiellettyä. Lisäksi määräykset koskevat niitä kiinteistöjä, jotka sijaitsevat yli 100 metrin päässä rannassa koskee asetuksen mukainen suojausvelvoite siinä tilanteessa, jos korjaustöissä tarvitaan kunnan rakennusvalvonnan rakennuslupaa.
Asetuksen velvoitteen ulkopuolella jäävät ennen vuotta 9.3.1943 syntynee kiinteistön omistajat tai kiinteistössä asuvat henkilöt. Kiinteistöiltä velvoitetaan kirjallinen selvitys jätevesijärjestelmästä, käytöstä sekä huolto-ohjeista siitäkin huolimatta, että asetus ei koskisi niitä.
Var och hur du får hjälp
Ympäristöpalveluiden puhelinasiointi · TelephoneService
Hyrynsalmen kunnan ympäristöpalvelut voi tavoittaa puhelimitse.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 447104421 · Charged
Telefon: 358 447104434 · Charged
Telefon: 358 406884546 · Charged
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Vesihuollon verkkosivut · Webbplats
Kunnan vesihuollosta Hyrynsalmella vastaava Vesi-Mega Oy:n verkkosivulta löydät mm. yhteystiedot, laskutustiedot, taksat ja laaduntarkkailun tiedot.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Rakennusvalvonnan puhelinasiointi · TelephoneService
Hyrynsalmen rakennusvalvonnan puhelinasiointi asiointi auttaa ja neuvoo asiakkaita rakennuslupia ja -valvontaa koskevissa asioissa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Telefon: 358 447104434 · Charged
Telefon: 358 447104500 · Charged
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Ympäristöpalveluiden verkkosivut · Webbplats
Ympäristöpalveluiden verkkosivulta löydät palvelusta vastaavan viranomaisen yhteystiedot.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Hyrynsalmen kunnantalo · Besök på plats
Kunnantalolta löydät keskitetysti kunnan tuottamat palvelut ja niihin liittyvän hallinnon. Kunnantalo on avoin arkisin yleisölle ja asiakkaille.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Laskutie 1 89400
Hyrynsalmen kunnan verkkosivut →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →