Erityisvarhaiskasvatus
Visa kopplingar →Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehitystä ja kasvua.
Publicerare: Vihdin kunta · Kommun
Beskrivningens språk: Finska
Täckning: Valda kommuner, landskap eller välfärdsområden
Om tjänsten
Beskrivning
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla ehkäistään lapsen ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista sekä riskiä syrjäytyä.
Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet sekä oppimiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet. Lasta kuullaan lapsen ikä ja kehitys huomioiden. Varhaiskasvatuksessa tuki rakentuu lapsen yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisesta sekä yhteisöllisistä ja oppimisympäristöihin liittyvistä ratkaisuista. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi kokee itsensä hyväksytyksi omana itsenään sekä ryhmän jäsenenä. Kannustamalla lasta ja antamalla hänelle mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehittymistä. Lapsen tarvitsema tuki ja toimenpiteet kirjataan päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan tai esiopetussuunnitelmaan.
Så använder du tjänsten
Vihdissä kunta on jaettu alueisiin, kullakin alueella toimii oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lisäksi Kuoppanummen päiväkodissa työskentelee ryhmässä toimivia varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat vastaavat erityisvarhaiskasvatuksesta.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat:
– tekevät yhteistyötä vanhempien sekä lasta hoitavien eri tahojen kanssa
– konsultoivat ja kouluttavat henkilökuntaa
– ohjaavat tarvittaessa lasta tutkimuksiin
– kartoittavat, koordinoivat ja kehittävät erityisvarhaiskasvatusta
Var och hur du får hjälp
Pajuniityn päiväkoti · Besök på plats
Päiväkoti Nummelassa tarjoaa hoitoa ympärivuorokautisesti.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Huhdanpaju 12 03100
Telefon: 358 505492024 · Charged
Pajuniityn päiväkodin verkkosivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Vihtijärven päiväkoti · Besök på plats
Päiväkoti Vihdin Vihtijärvellä
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Kouluntie 3 03790
Telefon: 358 447674810 · Charged
Vihtijärven päiväkodin verkkosivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Hiidenrannan päiväkoti · Besök på plats
Päiväkoti Nummelan Hiidenrannassa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Tiesmäenkuja 6 03100
Telefon: 358 406771223 · Charged
Hiidenrannan päiväkodin verkkosivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Wilma varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa · E-tjänst
Wilmaan laaditaan lapsen pedagogiset asiakirjat
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Öppna leverantörens webbplats →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Haimoon päiväkoti · Besök på plats
Päiväkoti Vihdin Haimoossa.
Beskrivning: Finska · Servicespråk: Finska
Besöksadress: Haimoontie 360 03400
Telefon: 358 447674810 · Charged
Haimoon päiväkodin verkkosivu →
Kontrollera aktuella öppettider, undantag, identifieringskrav och kontaktuppgifter på tjänstens officiella sida.
Se tjänsten på Suomi.fi →